|
Manner-Euroopan suurimman mannerjäätikön reunamalla |
Viime syksyn vietin vaihto-opiskellen Sveitsin Fribourgin kaupungissa. Yksi syksyn kohokohdista oli, kun vanhempani tulivat lokakuun alussa vierailulle. Otettiin auto alle, kartta käteen ja lähdettiin reissaamaan neljäksi päiväksi henkeäsalpaaviin alppimaisemiin.
|
Montreux ja Genevejärvi, matkalla kohti vuoria |
Olin sen verran jo ehtinyt kuvankauniita sveitsiläismaisemia kokea, että osasin odottaa matkaltamme hienoja näkymiä. Silti vuoristomaiseman sanoinkuvaamaton kauneus onnistui mykistämään. Mitään vastaavaa en olisi uskonut koskaan kokevani.
|
Ensimmäisen yön Bed & Breakfast jossain vuoristokylässä |
|
Zermattin alpppikylä |
|
Sveitsin kuuluisin vuori, Matterhorn, 4478 m. Tuttu mm. Toblerone -suklaan logosta;) |
|
Vajaassa kolmessatuhannessa metrissä Matterhornin juurella |
Noille ikijäätiköille ois päässyt laskettelemaankin. Täytyy ehdottomasti vielä joskus palata tuonne suksien kanssa unohtumattomalle laskettelureissulle!
|
Seuraavan yön majapaikka ikijäätiköiden juurella |
|
Hotellin parvekkeelta |
Vielä lasketteluakin siistimpää olis päästä hyppäämään noihin maisemiin jokin tandem-hyppy, aah!
Köysihissillä kolmeen tuhanteen metriin ikijäätiköille...
Sitten taas tienpäälle... Ne serpentiinitiet, joita mutkiteltiin parissa tuhannessa metrissä olivat jotain käsittämätöntä. Voin kertoa, että en ikimaailmassa suostuisi tuolla ite auton rattiin.
|
Perus maisemia auton ikkunasta... |
|
Viimeisen illan majapaikka |
Matka päättyi kauniisti...
|
Muinainen pyhiinvaelluspaikka |
Voi ei, kuinka tuli taas ikävä noihin maisemiin ja tunnelmiin! Tää Suomen lokakuu ei ihan yllä viehättävyydellään vastaaviin suorituksiin. Onneksi ollaan suunniteltu lähtevämme porukalla ensi toukokuussa iskän viiskymppisten kunniaksi Alpeille vähän vaeltelemaan, tällä kertaa tosin Italian puolelle. :) Mutta nyt takaisin todellisuuteen, koirat hihnaan ja kohti pimeitä, kylmiä katuja iltalenkille.
upeita kuvia! Noissa maisemissa on itekin tullut parisen kertaa käytyä ja ahhh kun tulikin ikävä sinne :-)
VastaaPoista